Uutislähetysten mukaan maailma palaa. Aikuiset osaavat jäsentää tietoa ja muuntaa sen toiminnaksi.
Lapset voivat jäädä mielikuvien vangiksi ilman mitään mahdollisuutta käsitellä päähän tulvivaa tietoamäärää. Palanut koala tai vuorella onnettomuuteen joutunut 8-vuotias, tulvissa tarpovat ihmiset tai savun sokaisemat palomiehet isoja alueita kitaansa ahmivan tulipalon kourissa tunkevat verkkokalvoille. Kaiken tämän käsittelyyn tarvitaan aikuisen apua.
Lapsen kanssa pitää puhua. Kertoa tapoja käsitellä asiaa: ilmaista itseään piirtämällä, puhumalla ja liikkumalla. Tekemällä itseä vahvistavia harjoituksia siten, että keho tukee lapsen olemista hengityksen, tasapainon ja lihasten avulla.
Lapsi niin kuin aikuinenkin asuttaa tätä planeettaa sen täysivaltaisena jäsenenä. Hänen ajatuksensa ja yrityksensä ratkaista ongelmia, pitää ottaa vakavasti. Aikaa täytyy löytyä keskusteluun ja omien ajatusten muodostamiseen. Netin ja television uutisvirran analyysi on tarpeen lapsen ikätasoisesti.
Tieto lisää tuskaa. Vain tiedon avulla muutos on mahdollinen. Jos näkee vain kaaoksen ilman, että voi jäsentää sitä, se jättää ihmisen avuttomuuden ja lamauttavan ahdistuksen valtaan.
Siis aikaa lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille.