Itänaapurimme on toiminut peilinä ja me “tavallinen kansa” ihmetellään asiaa jos toistakin, mitä omasta yhteiskunnastamme paljastuu. Missä rahavirrat kulkevat, mistä päätökset syntyvät, kenen etuja ajetaan? Miksi hoitajille ei anneta rahaa yhtä rivakasti kuin ravintoloille? Miksi rakennusala haluaa kaupungeista ahtaita muurahaiskekoja, miksi asioista päättävät asuvat kuitenkin isoilla tonteilla meren tai metsän äärellä, miksi maamme hyödylliset idiootit pääsevät kuin koira veräjästä?
Suomi ei ole eikä ole ollut puhtoinen, rehellinen maa. Mallia on aina osattu ottaa sieltä, missä yksityinen hyvä voittaa yhteisen. Valtaan pyrkivät ne, jotka sitä haluavat. Yhteisten asioiden hoito ja sen tuoma hyöty kohdistuu eniten omaan viiteryhmään ja kun tiukka paikka tulee, ollaan valmiita viemään köyhiltä sukatkin jalasta.
Sosiaaliturva on näennäinen. Verotus pitää huolen siitä, että jos putoat, et sieltä hevin nouse. Ne, jotka apua eniten tarvitsevat, eivät sitä osaa hakea. Puhelimet ja tietokoneet ovat hankalia, on tehty kaikki, että mallit muuttuvat, hinnat ovat korkeita ja jokainen joutuu sijoittamaan järjettömät määrät tekniikkaan, joka tekee itse itsensä vanhaksi alta aikayksikön. Byrokratia on kafkamaista.
Ennenkin eläneet tietävät, että vähälläkin tulee toimeen, ilman koneita voi elää mielekästä ja älykästä elämää, matkustaminen voi olla kiinnostavampaa ja haasteellisempaa kun kuljetaan rahtilaivan kyydissä tai paikallisilla busseilla.
Energiakriisin aikaan unohdetaan, että ihminen tuottaa energiaa ja lämpöä, toimii ilman sähköä ja pysyy tyytyväisenä mielekästä elämää eläessään toisten yhteydessä. Hän ei tarvitse omaan kotiinsa sushi-kokkia tekemään ruokaa tai ikiomaa kuntosalia ja uima-allasta. Normaaliin elämään oikeuttava palkka riittää.
Ahneet kahmijat voisi uudelleen kouluttaa. Määrittää raja, jota enempää ei kenenkään ole hyvä omistaa. Tutkia hieman, mistä kenenkin rahat ovat tulleet ja millä ansioilla. On vaikea kuvitella, kun katsoo ökyrikkaita, että he olisivat tehneet maailmassa mitään niin merkittävää, että ansaitsisivat rahansa.
Yleisesti ottaen, kun seuraa ihmisten selityksiä, jokainen kokee tehneensä työtä omaisuutensa eteen. Se, mitä työtä ja miten sellaiseen paikkaan on päässyt, jää usein hämärään. Ihminen, joka on tottunut saamaan, pitää sitä itsestään selvänä. Eikä osaa antaa mitään pois.
Yhteiskunnan pitäisi toimia siten, että emme polje tohkeissamme jalkoihin elämän mielekkyyttä ja perusarvoja: ihmisyyttä, sosiaalisuutta, hyvyyttä, rehellisyyttä, kiltteyttä ja yhteisyyttä.
Siten voimme ehkä säilyttää sekä ihmisarvomme, että planeetan, joka on elämämme lähde.
