Jokaisen alalla olevan täytyy nähdä, mitä tapahtuu.
Minun tapauksestani tehdyn Mikko Kortelaisen Rakennuslehteen kirjoittaman jutun seurauksena sain yhteydenottoja ja neuvoja sekä juristeilta, isännöitsijöiltä, osakkailta, rikospoliiseilta että lukuisilta eri alojen ammattilaisilta, vuokralaisilta, rakennusalan yrittäjiltä- ja työntekijöiltä, politiikoilta jne.
Yleinen reaktio oli MITEN TÄMÄ ON MAHDOLLISTA? Miten niin isännöitsijäntodistuksen tiedoista ei vastata? MITEN NIIN AIHEUTETTUA VAHINKOA EI KORVATA????!!!
Ihmiset olivat ammatista riippumatta vihaisia ja epäuskoisia. Neljä kuukautta kaupan jälkeen tullut maksu oli kohtuuton. Sitä verrattiin asunnon kokoon ja hintaa, mahdolliseen lottovoittoon ja siihen, mitä sillä kukakin tekisi, jos saisi sen itselleen.
Jokainen toivoi, että jatkan taistelua. Minua kehotettiin tekemään rikosilmoitus, ottamaan yhteyttä lainsäätäjiin, Kiinteistöliittoon (jonne ei pääse tai sieltä ei vastata), kuluttajaliittoon (jossa todettiin huolettomasti, että oikeuteen ei kannata lähteä eikä muuta tietä ole) jne. jne.
Kahden vuoden aikana, jona olen aihetta tutkinut ja siitä kirjoittanut ja kerännyt materiaalia mahdollisen kirjan tekoon, olen miettinyt onko tällaiset kanavat lain sallimina yksi tapa lypsää rahaa yhtiöille. Keskustelupalstojen mukaan näin voi päätellä. Vaarattomiksi koetut kohteet sivuutetaan riitatilanteissa ikäänkuin heitä ei olisi ja tappio jää heidän kannettavakseen.
Kuka tai ketkä ovat tämän ilmiön kehittymisen yhteiskuntaamme sallineet ja ovet avanneet?
Jatkuu myöhemmin…
