Yöllä tunnit ovat hitaita ja velttoja, ryömivät eteenpäin kynnyksiin ja mattojen reunoihin takertuen.
Kissa hyrisee kyljessä lämpimänä. Yrittää rauhoittaa kulmikkaita ajatuksiani.
Luen isoa kirjaa. Se on täynnä avaruutta ja planeetoja.
Kuljen läpi kiellettyjä karttoja, etsin mäkiä ja onkaloita, järven reunoja ja poltettujen talojen raunioita.
Mietin millaiseksi synnyn seuraavalla kerralla. Kierrätyksen kautta rakennetuksi. Ehkä ihmiseksi, jolla on on lepakon kaikuluotain ja halu nukkua pää alaspäin tai liskoksi, joka murehtii öisin.
Yöbussi tuo naapurin kotiin. En ole koskaan nähnyt häntä. Tiedän vain, että hän hakkaa nauloja olohuoneen seinään aina samaan kohtaan.
Ajattelen ystävää, joka hyvästelee rakkaansa kaukana täältä.
Miten ihmiset vaihtuvat täällä tiuhaan tahtiin.
Jäänkö minä jonkun mieleen elämään, kun lähden.
Saavat hetken kuvitella, että kuuluvat tänne.
Jonakin, miksi hän on minut ajatellut.
Puskee kylkeen ja hyrisee.
Kissa siristelee minulle silmiään.
Sanoo, että jos häviäisin, sillä olisi hetken tyhjä olo.
